Friday, September 24, 2010

The second German Ravelry meeting

Viime viikonloppuna olin Backnangissa toisessa ravelrytapaamisessa. Tapahtuma järjestettiin viime vuonna ensi kertaa, silloin en ollut paikalla. Tapasin muita suomalaisia ja muunmaalaisia räveltäjiä, neuloin ja shoppailin. Mahtavaa, ensi vuonna pitää mennä uusiksi. Kuulemma ensi vuonna tapahtuma saatetaan järjestää isommassa paikkassa (Stuttgartissa?). Kursseilla en ollut, joten olisin kaivannut hiukan enemmän muuta järjestettyä ohjelmaa. Tosin öinen shoppailu lankakaupassa oli hauskaa.

Sain Annev:lta ihanuuksia: hauskan sammakkomitan, söpöjä nenäliinoja (tuli tarpeeseen, mulla on flunssa), muumiheijastimen ja ihanan Tinttikassin, joka sekin tuli heti tungettua täyteen lankoja. Yläkulmassa pilkistävät lanka-altaasta sunnuntaina kalastetut ilmaislangat.

P9200008

Nämä langat sorruin ostamaan, paitsi valkoinen villasilkki oli ilmaislahja lankakauppiaalta! Vyötteellä sai kymmenen prosentin alennuksen shoppailuista, joten nyt en enää muista langan tietoja. Aion jossain vaiheessa värjätä sen ja tehdä itselleni lämmittävät rannekkeet.

P9200004

Oikea ranne särkee, koetan neuloa liikuttamatta sitä, vaikka tiedän, että se kaipaisi lepoa. Huomenna alkaa sytykekisa, ja harmittaa, jos joudun rajoittamaan neulomista ranteen takia. Ainakin virkkaaminen on nyt pannassa, se tuntuu rasittavan rannetta enemmän.

3 comments:

  1. Eksyin tuolta SYTYCK-blogin kautta tänne ja piti jättää kommentti, kun huomasin tuon kauniin Haruni-huivin. Tykkään kovasti sen väristä :)

    ReplyDelete
  2. Jos kaipaat sen vyötteettömän langan tietoja, niin siinä luki että 70% villaa, 30% silkkiä. 50 g, 130 m, puikot 4-5 ja käsinpesu. Wollstube Wollinin lankaa, wolle.wollin.com

    Ja jos jostain syystä päädytkin muuhun ratkaisuun kuin värjäykseen, esmers kirjoneuleeseen tms., niin saat multa mielihyvin tämmöisen suklaanruskean vyyhdin samaa lankaa. Eiköhän tässä huushollissa oo lankaa jo ihan tarpeeks.

    Tulis nysse sytykkihaaste, ihan täpinöissä täälläkin... mieli tekis aloittaa vaikka mitä mutta mitäs jos napsahtaakin joku iso ja haastava kategoria, jonka toteuttamiseen menee koko syksy? Semminkin jos pitää enste ite kehrätä siihen langat?

    Kiitos vielä Backnang-seurasta, ja olis varmaan kannattanut minunkin ajaa Kölnin kautta takaisin, vaikket kyytiin uskaltanutkaan. Toi reitti jonka mä valitsin (tai siis navi valitsi) oli muuten ookoo, mutta loppuvaiheessa oli tietöitä, moottoritie kapeni ykskaistaiseksi, ja siellähän sitten istuttiin ruuhkassa minä ja aika moni muu autoilija. Mut pääasia että reissu tuli tehtyä ja kotiokin päästiin, mitä nyt viikon verran on väsyttänyt...

    ReplyDelete
  3. Kiitos langan tiedoista Anne.

    Mä aloitin jo Coraline-villatakin sytykistä huolimatta, en malttanut säästellä. Toisaalta sen varsinaisen neulomisen saa aloittaa vasta ties koska, joten ehtinen tikutella tuota villatakkia ihan kivasti ennen sitä. Ja mukavan aivotonta tuo sileä neule.

    Oli ihan hyvä ratkaisu jäädä vielä, sain tavattua irkkaajia ja tulin junamatkan Naturalogin seurassa. Hän on vasta muuttanut lähikaupunkiin ja sovittiin jo alustavasti neuletreffejä :)

    ReplyDelete